keskiviikko 20. marraskuuta 2013

kahden, viiden ja kymmenen välein

Varmistelimme lukujonotaitoja kertotauluja odotellessa. Meidän luokassa syntyi tällaisia pikakuvistöitä, joista saimme kivan lukujonoseinän luokkamme eteen käytävälle.


Viiden välein oleva lukujono on tehty maalaamalla oma käsi valkoisella ja painamalla se mustalle kartongille. Tämä tehtävä oli yhtenä pisteenä aiemmin toteutetussa pisteyöskentelyssä.



Kymmenen välein oleva lukujono on tehty varpaista. Olemme harjoitelleet värien sekoittamista. Tässä tehtävässä puolet oppilaista sekoittivat violettia ja puolet oranssia. Opella oli valmiit monistepohjat varpaista. Ne maalattiin, leikattiin irti ja liimattiin värilliselle kartongille.


Kahden välein oleva lukujono muodostuu sukista. Maalasimme yhden A4-kokoisen paperin eri värisillä raidoilla. Sukkaan laitettiin kaikkia päävärejä ja lisäksi sekoitimme violettia, oranssia ja vihreää. Maalattu työ jätettiin kuivumaan, jonka jälkeen paperista leikattiin mallin mukaan sukkapari. Raidallinen sukkapari liimattiin vihreälle kartongille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti